Satu

Olen 48-vuotias yrittäjäperheen nuorin tytär, kahden kouluikäisen lapsen eronnut vuoroviikkoäiti, 24/7/365 ajan kahden bostoninterrierinin huoltaja sekä vanhempi rikoskonstaapeli.

Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta Lappajärveltä pieneltä sivukylältä. Minulla oli onni käydä ala-aste pienessä ala-asteen koulussa, missä 1-2-luokkalaiset opiskelivat yhdessä luokkahuoneessa yhden opettajan johdolla ja 3-6-luokkalaiset toisessa luokassa toisen opettajan kanssa. Lukion jälkeen olen käynyt Jyväskylän hotelli- ja ravintolaoppilaitoksen tarjoilijalinjan. Vuonna 2001 valmistuin lapsuuden haaveammattiini poliisiksi päästyäni ensimmäisellä hakukerralla poliisikouluun.

Työhistoria

Minulla on moninainen työkokemus, ja ollut onni löytää uusi työpaikka ja alakin aina halutessani tai elämäntilanteeni muuttuessa. Yksi osasyy tähän on ollut varmaankin se, että olen ollut valmis ottamaan vastaan minkä tahansa työn. Ennen aikaanhan se oli mahdollista ilman koulutustakin: Nuorempana olin kesäisin töissä SEO-huoltamolla, sekä Seinäjoella Hotelli Cumuluksen yökerhossa. Valmistuttuani muutin Töysän Tuurin ja olin töissä Veljekset Keskisellä. Rohkea rokan syö, joten vaihdoin täysin alaa, ja yhden kuukauden opastuksella aloitin maatalouslomittajana Töysän kunnassa. Myöhemmin muutin Pornaisiin samoihin töihin. Päätin kuitenkin vielä kokeilla opiskelemaani alaa ja päädyin tarjoilijaksi Helsinkiin. Oltuani jonkun vuoden Opaskoirakoululla eläintenhoitajana, hakeuduin vihdoin poliisikouluun. Olen ollut koko poliisin työurani Helsingin poliisilaitoksessa erinäisissä tehtävissä ja vuosina 2010-2016 työskentelin Ulkomaalaispoliisissa.

Politiikka

Politiikkaa olen seurannut pitkään.

Lähdin mukaan, koska itselläni on toiveena elää rauhassa omassa maassamme ja uskon monen suomalaisen jakavan mielipiteeni.

Olen jalat maassa elävä, työttömyydenkin kokenut tavallinen työläinen, joka joutuu miettimään joka päivä millä saa palkan riittämään.

Päätöksenteon tulisi olla lähellä kansaa, koska valtio on kansaa varten ja kansa muodostaa valtion.

Keväällä 2017 sain ensikertalaisena kunnallisvaaleissa 111 ääntä, joka oli Mäntsälän Perussuomalaisista eniten ja koko kunnassa 5. eniten ääniä.  Minut valittiin Mäntsälän kunnanvaltuustoon, kunnanhallitukseen sekä Nivos Oy:n hallitukseen. Vanha sanonta sanoo, että tieto lisää tuskaa. Joskus asia voi olla niin, mutta päätöksenteossa on mielestäni unohdettava oma etu, ja pystyttävä jopa korjaamaan omaa mielipidettään faktojen muuttuessa ja tarkentuessa. Poliisin ammatissa olen oppinut tosiasioiden menevän mielipiteiden ohi inhimillisyyttä unohtamatta. Tulee muistaa, että samalla kun valta kasvaa, kasvaa myös vastuu. Kauniisiin sanakäänteisiin käärityt lupaukset tulisi lunastaa tai sitten olla rehellinen. Perussuomalaisten puolueohjelmaan kannattaa tutustua.

Oma ohjelmani löytyy täältä:

Eduskuntatyön tavoitteet

Luotettavuus

Olen kasvanut yrittäjien kodissa, missä asui kolme sukupolvea kovalla työmoraalilla varustettuna. Tämä on varmasti vaikuttanut luonteeni lisäksi omaan moraalikäsitykseeni oikeasta ja väärästä. Minun isäni vanhemmat sekä isoisäni veli pitivät yhdessä kyläkauppaa, mihin koulupäivän jälkeen jäin töihin ja osallistuin kaupassa olevalla penkillä istuvien asiakkaiden kanssa jutusteluun. Oman kuorma-auton omistavan isäni mukana taas kuljin paljon hiekan- sekä perunanajon lisäksi myös siihen aikaan tehdyillä Ruotsin työkeikoilla. Äitini taas oli Postin sekä Postipankin virkailijana kotonani olevassa toimipisteessä sekä tietenkin apukuskina / traktorinkuljettajana isäni apuna varsinkin perunanajoaikaan.

Olen nuoresta pitäen nähnyt työnteon merkityksen ja yrittäjyyden arjen sekä oppinut, että asiakaspalvelussa pärjää vain rehellisyydellä. Itse hakeuduin poliisin ammattiin, koska mielestäni ihmisillä on velvollisuus noudattaa lakeja, sääntöjä ja hyviä käytöstapoja. Niillä Suomen demokratia ja yhteiskunta pysyy pystyssä ja ihmiset voivat luottaa saavansa tasavertaista kohtelua.

Harrastukset

Vuosien varrella olen harrastanut monia asioita dartsista judoon. Ensimmäinen koirani oli myös Suomen ensimmäinen agilityssä kilpaillut bostoninterrieri. Suomen Bostonit ry:n toiminnassa olin mukana vuosina 1991-2004 sekä 2007-2009. Vuonna 2007 Bostoni-lehden toimittajatiimi uudisti lehteä, minkä seurauksena Kennelliiton rotujärjestölehtikilpailussa saimme kolmannen palkinnon. Monet koiranäyttelytkin olen kiertänyt kaikkiaan kuuden koirani kanssa, nyt kotonani on vielä kaksi koiraa. Terveisiä Lennulle! Koirieni kanssa kävelen paljon ja samalla puhelimessa tärisee Pokémon :).

Vuonna 2014 aloitin toisen lapsuuden haaveeni eli tanssimisen. Kursseja ja lavatansseja on ihana kiertää, koska niissä ihmiset ovat olleet uskomattoman positiivisia. Varsinkin naisiin on ehtinyt tutustua hyvin, koska ikävä kyllä miehet eivät ole löytäneet lavoilla samassa suhteessa naisten määrään.